Avainsana-arkisto: #Vaihtooppilasmatkojen

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu KHO:2013:118

Oikeudellinen arviointi

X tarjoaa valmismatkalain 2 §:ssä tarkoitettuja valmismatkoina pidettäviä vaihto-oppilasmatkoja. Asiassa on arvioitavana, onko X:n toiminta vaihto-oppilasmatkojen järjestäjänä luonteeltaan elinkeinotoimintaa valmismatkalain tarkoittamalla tavalla.

Valmismatkalakia sovelletaan silloin, kun matkan tarjoaa matkailupalveluksia muutoin kuin satunnaisesti järjestävä tai välittävä elinkeinonharjoittaja vastiketta vastaan. Valmismatkalaissa tarkoitettua elinkeinonharjoittajan määritelmää on lain ja sen esitöiden mukaan tulkittava laajasti. Elinkeinonharjoittajalla tarkoitetaan valmismatkalaissa samaa kuin kuluttajansuojalain 1 luvun 5 §:ssä.

Kuluttajansuojalain esitöistä ilmenee, että kuluttajansuojalaissa elinkeinonharjoittajan määritelmä on tarkoitettu laajaksi. Elinkeinonharjoittajan toiminnan tulee olla taloudelliseen tulokseen tähtäävää toimintaa, johon liittyy yrittäjäriski. Toiminnan tulee olla luonteeltaan ammattimaista. Elinkeinon harjoittaminen ei aina välttämättä edellytä, että toimintaa harjoitetaan taloudellisen voiton tavoittelemiseksi harjoittajalle itselleen tai toiselle. Elinkeinon harjoittaminen edellyttää kuitenkin, että toimintaan liittyy ansiotarkoitus. Tavallisesti tämä ilmenee siinä, että tavaroita tai palveluita myydään vastiketta vastaan. Toiminta voi olla luonteeltaan vastikkeellista, vaikka jokaisesta suorituksesta ei vaaditakaan vastasuoritusta. Lain piiriin kuuluu esimerkiksi ilmaisen edun tarjoaminen muun toiminnan yhteydessä. Myös aatteellisilla yhdistyksillä voi olla sellaista toimintaa, joka katsotaan elinkeinotoiminnaksi. Kuluttajansuojalain esitöiden mukaan kuluttajansuojalain elinkeinonharjoittajan käsite ei myöskään välttämättä ole sama kuin verolainsäädännön vastaava käsite.

Kuten talousvaliokunta on valmismatkalain muuttamisesta annettua lakia koskevassa mietinnössään (TaVM 14/2008 vp) lausunut, kuuluu sen arviointi, ovatko esimerkiksi yhdistysten vaihto-oppilasmatkat luonteeltaan elinkeinotoimintaa vai ei, ensisijaisesti valvontaviranomaiselle ja viime kädessä tuomioistuimelle.

Korkein hallinto-oikeus katsoo, kuten hallinto-oikeus, että X:n vaihto-oppilasmatkatoimintaa on oppilastuloista kertyneen huomattavan liikevaihdon ja kansainväliseen vaihtoon lähetettyjen oppilaiden suuren määrän sekä X:n maksamien henkilöstökulujen määrän perusteella pidettävä ammattimaisena ja vakiintuneena toimintana. Kun otetaan huomioon, että X:n vaihto-oppilasmatkoista perimillä maksuilla pyritään kattamaan kaikki toiminnasta X:lle aiheutuvat menot sekä kansainväliseen kehitysrahastoon kustakin vaihto-oppilaista maksettavat maksut, on X:n toiminta taloudelliseen tulokseen tähtäävää toimintaa, vaikka X:n säännöistä ilmenevään toiminnan tarkoitukseen ja hinnoitteluperusteisiin ei liity varsinaista voitontavoittelua ja vaikka X saa toimintansa tukemiseen muun ohella ohjelma-avustusta ja muuta avustusta julkisista varoista.

Sillä, miten X:ää on käsitelty verolainsäädännössä ei ole merkitystä arvioitaessa, onko X:ää pidettävä elinkeinonharjoittajana kuluttajansuojalainsäädännön alaan kuuluvan valmismatkalain tarkoittamassa merkityksessä. Verolainsäädännöllä ja kuluttajansuojalainsäädännöllä on eri tavoitteet. Kuluttajansuojalainsäädäntö on laadittu elinkeinonharjoittajaan nähden heikommassa asemassa olevan asiakkaan suojaamiseksi. X:n asemaa elinkeinonharjoittajana arvioitaessa myöskään sillä ei ole merkitystä, että X:n toiminnan tulos on ollut useina vuosina tappiollinen.

Edellä esitetyillä perusteluilla X:ää on sen harjoittaessa vastikkeellista vaihto-oppilastoimintaa pidettävä sen yleishyödyllisestä luonteesta huolimatta valmismatkalain 1 §:ssä tarkoitettuna elinkeinonharjoittajana ja X:n harjoittamaa vaihto-oppilastoimintaa siten valmismatkaliikkeistä annetun lain 2 §:ssä tarkoitettuna rekisteröintiä edellyttävänä valmismatkaliikkeen harjoittamisena.

Tämän vuoksi ja kun muutoin otetaan huomioon edellä ilmenevät hallinto-oikeuden päätöksen perustelut ja siinä mainitut oikeusohjeet sekä korkeimmassa hallinto-oikeudessa esitetyt vaatimukset ja asiassa saatu selvitys, hallinto-oikeuden päätöksen lopputuloksen muuttamiseen ei ole perusteita.

  1. Asian näin päättyessä ja kun otetaan huomioon hallintolainkäyttölain 74 §, X:lle ei ole määrättävä maksettavaksi korvausta oikeudenkäyntikuluista korkeimmassa hallinto-oikeudessa.

Asian ovat ratkaisseet hallintoneuvokset Irma Telivuo, Eija Siitari, Alice Guimaraes-Purokoski, Tuomas Lehtonen ja Janne Aer. Asian esittelijä Riitta Hämäläinen.

Julkaistu 28.6.2013″

The entire judgement can be read on Korkein hallinto-oikeus’ site

Mainokset