Painajaismainen vaihtovuosi maksoi 10 000 euroa: koti täynnä eläinten jätöksiä, ruokaa ei annettu

The exchange organization involved is Explorius.

Anuleena Asikainen,17, joutui vaihto-oppilasvuotenaan Yhdysvalloissa kärsimään nälästä, astmakohtauksista ja isäntäperheen määräämistä katumusharjoituksista.

  • Anuleena Asikaisen vaihto-oppilasvuosi Yhdysvalloissa maksoi noin 10 000 euroa.
  • Opiskelija sai vuoden aikana astmakohtauksia epäsiistin kodin vuoksi, eikä hän saanut kahdessa perheessä tarpeeksi ruokaa.
  • Asikaisen mielestä järjestöt tekevät rahaa lähettämällä nuoria perheisiin, joiden taustoja ei ole tarkastettu.
Anuleena Asikainen oli haaveillut vaihto-oppilasvuodesta Yhdysvalloissa pitkään.
Anuleena Asikainen oli haaveillut vaihto-oppilasvuodesta Yhdysvalloissa pitkään. (JOONAS SALMELA)

9Anuleena Asikainen oli haaveillut vaihto-oppilasvuodesta Yhdysvalloissa pitkään.Unelma toteutui viime syksynä, kun 16-vuotias Anuleena pääsi vaihtoon Virginian osavaltioon.

Ongelmat alkoivat ensimmäisenä iltana. Anuleena oli ilmoittanut Explorius-vaihtojärjestölle olevansa astmaatikko, mutta hänen isäntäperheellään oli viisi kissaa ja kolme koiraa. Eläimet tekivät jätöksiään sisätiloihin. Anuleena alkoi heti saada toistuvia astmakohtauksia.

– Kissat asuivat kellarissa, jossa oli myös perheen kahden lapsen huoneet. Kellari oli todella sottainen ja haisi aivan kammottavalle, Anuleena kertoo.

Anuleena lähetettiin lääkäriin, joka totesi astmakohtausten johtuvan liasta, pölystä ja homeesta. Lääkäri määräsi Anuleenan viettämään aikansa siistissä tilassa – käytännössä omassa huoneessaan.

Anuleenan äiti Anita Asikainen sai puhelun Yhdysvalloista puolentoista viikon jälkeen.

– Meillä oli kotona kaksi kelloa, Suomen ja USAn aika. Kun Anuleena soitti ja kertoi tilanteesta, Amerikan aika pysähtyi. Henkiset vaikeudet alkoivat siitä.

Anuleenan ensimmäisen isäntäperheen koti Virginiassa oli sottainen. Perheen lukuisat lemmikit tekivät tarpeitaan sisälle.
Anuleenan ensimmäisen isäntäperheen koti Virginiassa oli sottainen. Perheen lukuisat lemmikit tekivät tarpeitaan sisälle. (ANULEENA ASIKAINEN)
Isäntäperheen koti oli täynnä rojua. Anuleena sai myöhemmin kuulla, että perheessä oli hänen jälkeensä uusi vaihto-oppilas.
Isäntäperheen koti oli täynnä rojua. Anuleena sai myöhemmin kuulla, että perheessä oli hänen jälkeensä uusi vaihto-oppilas. (ANULEENA ASIKAINEN)

The rest of the article is at Iltalehti.fi

Mainokset

STS Kielimatkat / STS Vaihto-oppilaasohjelmat

STS Kielimatkat Oy
Company number: 0765766-2
Registered: 26th July 1989

Mannerheimintie 44 A, 3 krs., 00260 Helsinki
– STS-Språkresor Ab
– STS Vaihto-oppilaasohjelmat

Owner: Lars-Olof Christer Magnusson via STS Student Travel Schools AB


Stiftelsen IBS International Business Schools

STS Alp Holding AB (2005)

Investment Aktiebolaget Janus AB

Om Associates, Inc.
(Corporate layout copied, with permission, from CSFES Sweden’s blog)


Media:

Opetushallituksen suosituksia: kansainvälinen oppilasvaihto

Jokainen vaihto-ohjelmia Suomesta järjestävä yritys on sitoutunut noudattamaan Opetushallituksen suosituksia. 

Please note that these regulations are from 1992. Therefore, ALL of the exchange organizations know very well when they are breaking the rules. Only the first page shows here. The rest of the regulations are in the above link.

Page 1: Finnish Board of Education, 1992

STS/Explorius: Additional information allergic students

In a recent court case against STS, the judges asked STS who had designed this questionnaire. The country manager of Explorius Finland (Anu Husu-Peltonen) had been called to testify and admitted that the country managers of STS and Explorius had designed it together. When asked, the judges were told that it is the country managers themselves who evaluate the exchange student’s health certificates. Professional health care people are not consulted and health care education is not required.

Additional information from allergic students p1

Additional information from allergic students p2

Finnish student exchange contract

Vaihto-oppilaaksi haettaessa saataa monille tulla yllätyksenä, mihin kaikkeen järjestö edellyttää vaihto-oppilaan vanhempineen sitoutuvan. Koska säännöt ei ole nähtävissä järjestöjen sivuilla eikä esitteissä, haluamme tuoda ne julki. On myös havaittu, että nämä säännöt esitetään usein vasta myöhäisemmässä vaiheessa hakuprosessia, jolloin sopimus vaihto-ohjelmasta on jo syntynyt ja osa vaihto-ohjelmasta maksettu. 

Säännöt eri järjestöjen välillä ovat verrattavissa. 

Sääntöihin kannattaa todella perehtyä ja ottaa huomioon, mitä esimerkiksi kohdat 5, 20 ja 21 saattavat merkitä käytännössä.

STS Finnish contract p 1

 

 

STS Finnish contract p 2

2016: Kielimatka STS Orlando 2016

MOST exchange students have an OK to Great exchange experience. However, MANY students do not. This is one such student.

Esittely: Moi olen 14v poika Vantaalta ja olin 29.6.2016 – 27.7 aikana USA:ssa Orlando, FL STS kautta STS Kielimatkalla.

Alkusäätöä oli paljon jo ennen matkalle lähtöä STS puolella kun varasin matkan 2015 syksyllä niin laskut tulivat myöhässä ja piti useasti soittaa STS ,että mikä on ongelmana. No siinä meni nopeasti Kevät 2016 laskujen kanssa ja koulun kanssa. Sitten loppulasku tuli ja odoteltiin isäntäperheiden tietojen saapumista meille sanottiin, että tiedot saapuisivat 2vk – 1vk ennen matkaa, koska viimehetken allergikkoja löytyi (tämä oli tosioutoa nimittäin yksi tyttö ,joka oli meijän ryhmässä oli laittanut ,että on allerginen koirille mutta hänen perheessä oli silti koira he kysyivät tytöiltä vain ,että tykkäävätkö koirista?) no isäni alkoi ihmettelemään kun ei saatu tietoja niinpä isäni laittoi viestiä STS:lle tästä asiasta no sitten saimme isäntäperheen tiedot ja lähetin hostisälleni sähköpostia hän ei ikinä vastannut minulle. kahden päivän päästä saimme uuden perheen tiedot no lähetin hänellekkin saman sähköpostin hänkään ei vastannut muuta kuin vasta iltana kun seuraavana päivänä oli lähtö kentälle.

Kentällä tapsin meidän ryhmän ”liiderin” Mian no sitten pitkän ja jännittävän kahden tunnin jälkeen pääsimme koneeseen, joka oli matkalla Frankfurttiin missä tapaisimme muiden maiden STS ryhmät lento kesti noin kolme tuntia paikalla tapasimme sitten ruotsalaiset, norjalaiset, tanskalaiset, italialaiset ja muutaman saskalaisen. jatko-lento Miamiin tuntui ikuisuudelta näin unta koneessa meidän laskeutumisesta Miamiin, koska oli niin tylsää. Miamissa jouduimme odottamaan saksalaisia muutaman tunnin sillä toinen heistä ei päässyt tarkastuksesta läpi, koska oli 14v en ymmärrä miten itse pääsin läpi sitten vihdoin saksalaiset tulivat ja matka Orlandoon pääsi alkamaan nukuin melkein koko bussimatkan joten ei siitä mitään. Sitten heräsin juuri ennen kuin pääsimme koululle Nova southeastern university menimme huoneeseen ”112” odottamaan perheiden saapumista ja saimme samalla omat STS reput minua jännitti tosi paljon nähdä perheemme sillä olin lukenut STS paljon pahaa ennen matkalle lähtöä toivoin vain ,että ne olivat palturia. Huomasin myös, että oli vain värillisiä isäntäperheitä mikä oli kyllä aika outoa mutta sitten viimein meidän isäntä taino emäntä tuli Dajauna Nelson eli minä ja minun kaverini suomesta olimme kahden italialaisen kanssa samasa huoneessa sitten pääsimme Dajaunan luo Pine Hills talo näytti ulkoa päin ihan hienolta aika perinteiseltä Floridalaiselta talolta. Sisälle päästyä huomasin sen olevan ihan hirveä kaaos huoneet olivat täynnä roinaa paitsi se pieni huoneessa missä me neljä oppilasta olimme  sanoin kaverilleni .että ei varmaan muillakaan sen parempi ole seuraavana päivänä olin ihan väsynyt ja meillä olisi koulua heti vaikka olimme juuri tulleet 15 tunnin matkalta. Olin ihan kuollut heti kun pääsimme koululle aloimme tekemään tasokoetta ,joka määritti mihin luokkaan pääsimme no kokeen jälkeen oli jonkunlainen tervetulojuhla minkä älysin vasta matkan jälkeen vaikka esitteessä puhuttiin hienoista juhlista ja joka viikkoisista ”Studen partyistä” (mitään student partyjä ei ikinä ollutkaan) eli tämä ”tervetulojuhla” eteni niin ,että ensiksi söimme yhden donitsin ja joimme pienen kokiksen ja menimme ryhmän kanssa luokkaan leikkimän ja tutustumaan toisiin. Päivät meni yllättäen nopeasti vaikka oli melkein koko ajan tylsää sitten perjantai oltiin oltu kaksi päivää Orlandossa ja kun meitä tultiin hakemaan niin italialaisten ohjaaja sano, että ne kaksi italialaista eivät enään asu tuossa perheessä aluksin olin minun kaverin kanssa onnissani ,koska ne italialaiset oli vähän pelottavia kun ei osanneet yhtään englantia ja oli vähän outoja ja saatiin lisää tilaa sillä se huone oli niin pieni neljälle hengelle.

………….

Se toinen ruotsalainen teki oman blogin ja eilen 4.8.2016 STS tarjoutui antamaan 7500 kruunua jos poistaa sen blogin.*

Kiitos ,Että jaksoit lukea tämän ”Romaanin” Tiedän en ole mikään hyvä kirjoittamaan ;D

Kuvia/Videoita: https://vimeo.com/177677000

Video Dajaunan talon sisältä

The rest of the story can be read at STS Orlando 2016


Highlight added by editor 2016 August 8

Feel free to share the challenges you met during your exchange year

%d bloggers like this: